#2 Kingdom of Heaven (2005)

Keskiaikainen keskinkertaisuus

Okei, tehdäänpä yksi asia heti kättelyssä selväksi: Kingdom of Heaven ei ole niin huono elokuva etteikö sitä kannattaisi jossain kohtaa katsoa jos, kuten allekirjoittanut, tämän lajityypin elokuvista sattuu diggamaan. Se on kuitenkin päätynyt Kubrickin Kuution hampaisiin siksi, että se toimii, ellei minään muuna, niin sitten varoittavana esimerkkinä siitä mitä tämänkaltaisia elokuvia luotaessa ei pidä tehdä.

Aloitetaanpa juonikuvauksella. Elokuvan tapahtumat potkaistaan käyntiin vuonna 1184. Ranskanmaan landella elävä seppä Balian (Orlando Bloom) on jäänyt hiljattain leskeksi vaimon tapettua itsensä heidän lapsensa kuoltua. Eräänä päivänä miehen puheille pamahtaa joukko ristiretkeläisritareita, joiden johtaja Godfrey, Ibelinin paroni (Liam Neeson), kertoo Balianille olevansa tämän isä. Äijä tarjoaa pojalleen uutta elämää Palestiinan tiluksillaan mutta Baliania ei voisi vähempää kiinnostaa. Pian ritarien jatkettua matkaansa ääni kellossa muuttuu kun kylän pappi trollaa Baliania aavistukseen liikaa. Balian pistää papin kylmäksi (huomatkaa nokkela vitsi: pappihan siis palaa kuoliaaksi, ehe ehe!), tajuaa olevansa kaulaansa myöten kusessa ja läksii siltä seisomalta ritarien perään, aikomuksenaan etsiä omalle ja vaimonsa sieluilleen pelastusta Jerusalemista. Tavoitettuaan ritarit ja lyötyään hynttyyt heidän kanssaan yhteen, matkaan tulee mutka kun paikallisen piispan lähettämät soltut saapuvat pidättämään murhasta syytettyä Baliania. Godfrey ei sitä salli ja pian kullien heristely muuttuu miekkojen kalinaksi. Balian ja kumppanit selviävät tilanteesta kunnialla mutta moni seurueesta kuolee ja Godfrey saa kuolettavan haavan nuolesta. Ennen delaamistaan ukko ehtii lyödä Balianin ritariksi ja käskee tämän ottaa haltuunsa Ibelinin tilukset ja palvella Jerusalemin ristiretkeläiskuningasta, Balduin Neljättä (Edward Norton). Hankalan matkan jälkeen Balian saapuu Jerusalemiin ja tutustuttaa itsensä alueen tärkeimpiin poliittisiin pelureihin ja löytää pian itsensä tasapainoilemassa vaarallisessa asemassa kristityn kuningaskunnan ajautuessa hitaasti mutta varmasti kohti konfliktia muslimien kanssa Balduin Neljännen ja sulttaani Saladinin (Ghassan Massoud) yrittäessä omien leiriensä fanaatikkojen riehumisesta huolimatta säilyttää hauras rauha kahden uskontokunnan välillä. Asiat alkavat mennä päin helvettiä kun kuningas Balduin kuolee sairautensa uuvuttamana ja kovaotteinen Guy de Lusignan (Marton Csokas) pelaa itsensä valtaistuimelle vaimonsa, Balduinin sisaren kuningatar Sibyllan (Eva Green), vastahakoisella tuella. Balian, joka torjuu Balduinin ja Jerusalemin marsalkan Tiberiaksen (Jeremy Irons) tarjouksen naida Sibylla (jonka kanssa Balianilla on jo ollut sutinaa) ja ottaa Jerusalemin armeija komentoonsa Guyn vaikutusvallan mitätöimiseksi, vetäytyy tiluksilleen murjottamaan. Fanaattisen temppeliritari Reynald de Chatillonin (Brendan Gleeson) törkeään provokaatioon vastaten Saladin marssii joukkoineen sotaan aikomuksenaan vallata Jerusalem. Balian selviää täpärästi Guyn järjestämästä murhayrityksestä ja kiirehtii takaisin Jerusalemiin missä Guyn johtamat kristityt valmistautuvat marssimaan Saladinia vastaan. Balian kehottaa Guytä miehineen luopumaan taattuun murskatappioon johtavasta marssista mutta Guy, pönttö kun on, ei kuuntele ja lähtee soitellen sotaan. Joukon ainoa fiksu komentaja Tiberias päättää viisaasti jäädä ritareineen Jerusalemiin mutta Baliania alusta asti neuvonut ja tukenut (outoa kyllä, nimettömäksi jätetty) johanniittaritari (David Thewlis) lähtee armeijan mukaan. Huonostihan siinä käy ja aavikon olosuhteisiin tottumattomat ja tyhmänrohkeat kristityt lahdataan viimeiseen mieheen. Uskonsa ja toivonsa menettänyt Tiberias painelee Kyproksen rannoille eläkepäiviä viettämään ja Balian vähine ritareineen valmistautuu puolustamaan Jerusalemia Saladinin ylivoimaisen armeijan hyökkäystä vastaan. Vaikka Balian vähälukuisine mutta sisukkaine joukkoineen alkuun lyö vertauskuvallisesti Saladinilta nenän poskelle, he tajuavat vain yrittävänsä viivyttää väistämätöntä tappiota ja uhraavansa turhaan hyviä miehiä puolin ja toisin. Balian neuvottelee rauhanomaisen ja verettömän antautumisen jalomielisen Saladinin kanssa ja Jerusalem siirtyy muslimien hallintaan. Balian ja valepukuun verhoutunut Sibylla jättävät Jerusalemin taakseen ja matkaavat yhdessä Balianin kotikylään Ranskaan.

Puhutaanpa sitten seuraavaksi leffan näyttelijöistä. Aloittakaamme pääosanesittäjästä Orlando Bloomista. En ole koskaan oikein ymmärtänyt millä lahjoilla tämä kaveri on edennyt näyttelijänurallaan niinkin korkeisiin sfääreihin kuin joissa hän tunnetusti liihottelee. Tutkiessani miehen karriääriä tein käsittämättömän havainnon: jätkän ensimmäinen elokuvarooli oli pieni nimetön sivuosa Stephen Fryn tähdittämässä Oscar Wilde-elämänkertaelokuvassa Wilde (1997). Sitten seuraa neljän vuoden breikki ja seuraavaksi Bloom ponnahtaa koko maailman tietoisuuteen Peter Jacksonin Taru Sormusten Herra- trilogian (Lord of the Rings, 2001-2003) Legolasina! Lisäksi hänet bongattiin vuonna 2001 seminäkyvässä osassa Kingdom of Heaveninkin ohjanneen Ridley Scottin elokuvassa Isku Mogadishuun (Black Hawk Down). Sen jälkeen jätkä on noussut vielä suurempaan maineeseen seppä/amatööripiraatti Will Turnerina ensimmäisissä kolmessa Pirates of the Caribbean-rainassa (2003-2007). Kysymys: miksi perkeleessä Bloomin kaltainen luikku on näytellyt seppää peräti neljässä leffassaan? Mene ja tiedä. Pikainen analyysi Kingdom of Heavenin arvioista vahvisti omatkin tuntemukseni: Bloom on niin ulkoisen olemuksensa kuin vähäisten näyttelijänlahjojensa vuoksi täysin väärä mies näyttelemään surun runtelemaa, eksistentialististen ja moraalisten dilemmojen kanssa painivaa ja arveluttavan uskonnollissävytteisen politiikan ja retoriikan maailman vastentahtoisesti temmattua Baliania. Tämä rooli olisi ollut omiaan vaikkapa Sean Beanille. Sen sijaan elokuvan muut näyttelijät vetävät roolinsa kelvollisesti, joissakin tapauksissa erittäin hyvinkin. Godfreyta esittävä Liam Neeson, Tiberiasta esittävä Jeremy Irons ja Reynald de Chatillonia esittävä Brendan Gleeson sopivat rooleihinsa kuin voisilmä puuroon ja vetävät osansa veteraaninäyttelijöiden varmuudella ja ammattitaidolla, olkoonkin että äijien roolisuoritukset tuntuvat ajoittain vähän rutiininomaisilta. Sääli sinänsä kun tietää että parempaakin heiltä voisi odottaa. Vaikka kuningatar Sibyllan rooli tarinassa itsessään ei ole erikoismaininnan arvoinen, kauriinsilmäinen Eva Green onnistuu omasta mielestäni tuomaan hahmoon hienon balanssin oikeanlaista herkkyyttä ja arvokkuutta. Marton Csokas puolestaan on loistava valinta Guy de Lusignaniksi. Csokasin esittämä Guy on vain aavistuksen miellyttävämpi tuttavuus kuin puremaan valmistautuva kuningaskobra, toisin sanoen: täydellinen roisto. Elokuvan loisteliaimmat näyttelijäsuoritukset ovat suuret auktoriteettihahmot, Edward Nortonin Balduin Neljäs ja Ghassan Massoudin Saladin. Vaikka miehen pärstä onkin koko elokuvan ajan metallinaamion peittämä, Norton näyttelee spitaalin runtelemaa mutta viisasta ja oikeamielistä Balduinia upeasti pelkällä äänellään ja kehonkielellään. Hänen suorituksensa on hatunnoston arvoinen. Yhtä lailla vaikuttava on Ghassan Massoud. Kotimaansa Syyrian elokuva- ja teatteripiireissä suunnatonta arvostusta ja ihailua nauttiva ankarapiirteinen ja jylhä Massoud uhkuu sellaista karismaa ja jopa hieman pelottavaa arvovaltaa joka tekee hänestä juuri oikean miehen näyttelemään legendaarista Saladinia.

Kingdom of Heavenin näyttelemisessä ei (paria poikkeusta lukuun ottamatta) siis ole vikaa. Mikä elokuvassa sitten mättää? Elokuvan kenties suurin ongelma on loppujen lopuksi sen historiallinen epätarkkuus. Täsmennetäänpä hieman. Koska historialliset elokuvat a) eivät ole dokumentteja, b) niiden ajallinen kesto on rajallinen ja c) ne edustavat käsikirjoittajan ja/tai ohjaajan sekä taiteellista että omaa historiallista näkemystä on täysin ymmärrettävää ja taiteellisista syistä perusteltavaa että tietyt tapahtumat/henkilöt sivuutetaan tai että ne esitetään epätarkasti. Kingdom of Heavenin suurin synti on se että se tarjoaa katsojalle hätkähdyttävän silotellun, poliittisesti ylikorrektin ja, mikä pahinta, hyvin epärealistisen ajankuvan. Vaikka aikaisemmin sanoinkin että historiallisia elokuvia tehdessä tietty tulkinnanvapaus on täysin hyväksyttävää, on mielestäni näiden elokuvien tekijöiden velvollisuus huolehtia siitä että elokuvasta välittyy ajan henki jos ei kirjain.  Juuri tässä suhteessa Kingdom of Heaven kompastuu kuin känninen teekkari vappuna. Olen itse aina ollut kiinnostunut keskiajan historiasta ja siksi katsonkin olevani melko hyvin perillä siitä millainen keskiaikainen maailma oli. Se oli kuulkaas hirvittävä maailma ja aika jollaisessa en toivoisi pahimman vihamiehenikään joutuvan elämään. Tuo rumuus ei lainkaan välity Kingdom of Heavenista. Elokuvan tiettyjen hahmojen humanismi ja suvaitsevaisuus eivät tunnu uskottavilta jos on edes jotenkuten tietoinen keskiajan realiteeteista ja ajan ihmisten sielunelämästä. Kuvittelisin että tämä johtuu elokuvan tekijöiden halusta olla herättämättä ylenpalttista polemiikkia: konfliktin kummakin osapuolen fanatismi on kuvattu hyvin helläkätisesti. Ymmärtäähän tuon kun ottaa huomioon että Kingdom of Heaven julkaistiin vain neljä vuotta World Trade Centerin terrori-iskujen jälkeen, joten elokuvan aihe oli rainan ilmestymishetkellä lievästi sanottuna kiistanalainen.

Toinen asia, mikä Kingdom of Heavenissa pännii, on elokuvan hahmojen historiallinen epätarkkuus. Tai ei niinkään epätarkkuus vaan hahmojen liian yksiulotteinen karrikointi. Pikaisen tutkimuksen perusteella voi hahmojen sekä heidän tekojensa että mielipiteidensä sanoa olevan historiallisille esikuvilleen melko uskollisia. Poikkeuksen muodostavat Balian ja Sibylla joiden hahmoja on Hollywoodin pensseli melkoisesti värittänyt… mustavalkoisemmaksi. Jos jätetään hahmojen välinen turha (ja fiktiivinen) rakkaussuhde pois laskuista, näiden hahmojen suurin synti on se että ne eivät tee historiallisille esikuvilleen oikeutta. Oikeat Balian ja Sibylla kaikkine epätäydellisyyksineen ja arveluttavine piirteineen olivat huomattavasti kiinnostavampia kuin valkokangasversionsa. Tämä on kuulkaa minusta perhananmoinen sääli. Mikä helvetti siinä on että amerikkalaiselokuvien (ja varsinkin historiallisten sellaisten) päähahmoista ei uskalleta tehdä realistisesti raflaavia ja siten kiinnostavampia? Jumalauta! Ovatko moraalisesti monisyiset ja ristiriitaiset hahmot muka oikeasti niin vaikeasti sulateltavia?

Kingdom of Heavenin suurimmat synnit eivät kuitenkaan ole edellä mainitut asiat vaan elokuvan teatteriversion käsittämättömän typerä editointi. Tutkiessani elokuvan arvosteluja huomasin oudon trendin: monet arvostelijat (kuten allekirjoittanut) suhtautuivat nihkeästi elokuvan teatteriversioon mutta totesivat laajennetun director’s cut- version olevan huomattavasti parempi, joidenkin arvioiden mukaan kuin kokonaan eri elokuva. ’Mitä helvettiä?’ ajattelin. Pengottuani asiaa tajusin mitä nämä arvostelijat tarkoittivat. Annan esimerkin. Eräässä kohtauksessa Balian esittää strategiansa Jerusalemin puolustukseksi ja jätkän suunnitelma on sangen pätevä. Nähdessäni elokuvan ensi kertaa mietin itsekseni että millä helvetin ilveellä Ranskan maaseudulla koko elämänsä kykkinyt seppä voi olla noin hyvin perillä piirityssodankäynnin nyansseista? Director’s cut- versiossa mukana oleva kohtaus tarjoaa tähän vastauksen: Ranskassa asuessaan Balian on osallistunut paikallisten aatelissukujen välisiin pikkusotiin ja, seppä kun on, on itse rakentanut ja korjannut piirityslaitteita ja ollut paikalla niitä käytettäessä eli kokemusta mieheltä siis löytyy. Ja tämä oli vain yksi esimerkki monesta vastaavasta! Yhtäkkiä moni elokuvan käsittämättömältä vaikuttanut seikka kävi täydellisesti järkeen kun tutkin mitä muita kohtauksia elokuvan teatteriversiosta oli jätetty pois! Toisin sanoen: Kingdom of Heavenin ajoittainen huonous johtuu siitä että se ampuu itseään jalkaan susihuonolla leikkaustyöllä. Ei näin. Ei todellakaan näin!

Kingdom of Heavenista jäi käteen erittäin pettynyt olo. Olisi ollut siedettävämpää jos tämä johtuisi siitä että elokuva olisi yksinkertaisesti huono. Mutta totuus on karumpi: Kingdom of Heavenin huonous johtuu sen puolivillaisuudesta, munattomuudesta ja yleisestä amatöörimäisestä hutiloinnista. Pettymyksen tunnetta syventää entisestään se että ohjaajan tuolilla istuu Ridley Scott, joka on aina ollut suosikkiohjaajani. Katsottuani Kingdom of Heavenin tätä kirjoitusta varten katsoin heti perään Gladiaattorin (Gladiator, 2000) lohduttaakseni itseäni sillä tiedolla että Scott pystyy halutessaan luomaan todella hyvän historiallisen elokuvan.

Ensi kertaan, jengi!

- Ville